*

IngmarForne

Hiilidioksidipäästöt

Kun edellisessä blogissani eräillä kommenttien esittäjillä tuntui olevan polttava tarve väitellä hiilidioksidipäästöistä, eikä sen blogin varsinaisesta aiheesta, niin päätin antaa näille kommentoijille alustuksen aiheesta hiilidioksidipäästöt.

 

Voivat sitten väitellä puolesta ja vastaan niin paljon kun sielu sietää mieleisensä aiheesta

 

New Scientist lehti julkaisi maaliskuussa 2015 artikkelin, jossa kerrottiin että maailmanlaajuisesti yhteenlasketut hiilidioksidipäästöt eivät enää kasvaneet.

 

Siitä huolimatta maailmantalous kasvoi 3 prosenttia. Tämä oli merkittävä käänne myös sikäli että kasvihuonepäästöjen ja taloudellisen kasvun välinen yhteys näytti katkenneen

 

Vaikka hiilivoimaloiden rakentaminen kolminkertaistui vuoden 2005 jälkeen on suunta kääntynyt. Vuoden 2010 jälkeen on maailmalla keskeytetty tai kokonaan peruutettu satoja hiilivoimalahankkeita. Jokaista valmista hiilivoimalaa kohti on kahden rakentamista keskeytetty tai lopetettu.

 

Suurin muutos vuonna 2014 tapahtui Kiinassa, joka kuluttaa noin puolet maailman hiilituotannosta. Siellä hiilen käyttö väheni 1,6 prosenttia, talouden silti kasvaessa 7,3 prosentilla. Uusi uusiutuvien energialähteiden kapasiteetti ylitti Kiinan hiilikapasiteetin sekä vuosina 2013 että 2014. Euroopassa ja Yhdysvalloissa hiiliperäinen sähköntuotanto on kymmenessä vuodessa (2004-2014) vähentynyt 22 prosenttia.

 

Näkymät tältä vuodelta (17.3.2017) osoittavat että hiilidioksidipäästöt maailmalla eivät enää kasva. Itse asiassa maailmanlaajuiset päästöt ovat pysähtyneet vuoden 2014 tasolle. Hiilidioksidipäästöt vähenevät edelleen Yhdysvalloissa ja Kiinassa. Euroopassa tilanne pysyy muuttumattomana. Maailmantalouden kasvu vuonna 2016 arvioidaan kuitenkin tästä huolimatta olevan 3,1 prosenttia.

 

Toiset lähteet kertovat että hiilen kysyntä vuonna 2016 olisi vähentynyt 1,7 prosentilla. Toista vuotta peräjälkeen kun kysyntä vähenee. Englannissa kysynnän väheneminen vuonna 2016 olisi ollut jopa 52,5 prosenttia. Näiden tietojen tuottaja on brittiläinen öljy-yhtiö BP.  Kolme hiilivoimalaa lopetti toimintansa Englannissa vuonna 2016.

 

Suomessa tilanne näyttää samanlaiselta. Hiilivoimaloita lopetetaan, eikä uusia rakenneta.

 

Yhdysvalloissa hiilikaivosyhtiöt menevät konkurssiin yksi toisensa jälkeen. 2012-2015 niitä on mennyt konkurssiin keskimäärin yksi kuukaudessa, kertoo tämä artikkeli.

 

Näiden konkurssien myötä on myös paljastanut että hiiliteollisuus on maksanut siitä että ilmastonmuutoksen olemassaoloa kiellettäisiin. Eräät öljy-yhtiöt vastustavat ilmastopolitiikkaa aktiivisesti. Yhdysvaltalainen ExxonMobil käytti vuonna 2015 tähän tarkoitukseen 27 miljoonaa dollaria.

 

Ei se varmaan ole aivan mahdoton ajatus sekään että tällaisilla rahoilla tuettaisiin jonkun kunnallisvaaliehdokkaan kampanjaa, kunhan tiedetään että asianomainen ajaa fossiilisten polttoainetahojen etuja.

 

Fossiilisten polttoaineiden yhtiöt taistelevat olemassaolostaan. Ja niillä on huomattavat taloudelliset resurssit käytettävissään. Mutta on myös toisenlaisia taloudellisia toimijoita, joilla on huomattavat taloudelliset resurssit käytettävissään. Pankeilla ja vakuutusyhtiöillä.

 

Vuonna 2015 eräs maailman suurimmista pankeista, Yhdysvaltalainen Citi-bank julkaisi raportin, jonka mukaan siirtyminen vähä-hiiliseen energiantuotantoon säästäisi vuoteen 2040 mennessä 1800000 miljoonaa dollaria. Pankin laskelmien mukaan jos taas mitään ei tehdä ilmastonmuutoksen suhteen taloudelliset menetykset olisivat vuoteen 2060 mennessä nousemassa pöyristyttävään 44000000 miljoonaan dollariin.

 

Olettaisin että varsin huomattava osa tuosta viime mainitusta summasta lankeaisi vakuutusyhtiöitten maksettavaksi. Eikä kukaan halua maksaa sellaisesta mikä olisi vältettävissä järkevällä politiikalla.

 

Joukko vakuutusyhtiöitä, niiden joukossa eräitä maailman suurimmista, varoittivat vuonna 2015 siitä että ilmastonmuutoksen vaikutuksiin pitää ruveta varustautumaan. Jutussa jopa kerrotaan vakuutusyhtiöstä, joka veti Chicagon kaupungin oikeuteen tästä mutta veti haasteen sittemmin takaisin.

 

Se olisi jotain se, jos jokin vakuutusyhtiö vetäisi jokin kunta oikeuteen siitä ettei kunta ole tehnyt tarpeeksi ilmastonmuutoksen seurausten ehkäisemiseksi. Siitä voisi tulla kuntalaisille kallis paukku. Voi se silti muodostua kuntalaisille ja muillekin kalliiksi kun kotivakuutusten vakuutusmaksut nousevat pilviin.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Käyttäjän JaakkoJuhaniOjaniemi kuva
Jaakko Ojaniemi

Edellisen blogisi tärkein teema ja motiivi otsikkoa myöten oli herjata kotikuntasi Kemiönsaaren kunnanvaltuutettua Janne Salosta. En viitsinyt alkaa kommentoimaan ala-arvoista yksittäiseen henkilöön kohdistuvaa panetteluasi ja, kun itse olit ottanut esimerkin Janne Salosen todistamiin väitteisiin CO2-päästöistä, niin kommentoin sitten niitä CO2-päästöjä Suomessa.

Tähän blogiisi kommentoin lyhyesti näin.

USA on vähentänyt tuntuvasti päästöjään liuskekaasun avulla, joka myös on johtanut siihen, että hiilikaivoksia on mennyt nurin. Päästöt eivät ole vähentyneet niinkään uusiutuvien avulla.

Nyt USA dumppaa omaa hiiltään Eurooppaan halvalla hinnalla, kun liuskekaasu on vallannut energiamarkkinat halvempana ja tehokkaampana energiana.

Kiinassa ydinvoima lasketaan kuuluvaksi uusiutuviin, joka muualla maailmassa lasketaan hiilivapaaksi energiaksi. Kiinassa on rakenteilla ja suunnitteilla yhteensä 150 uutta ydinreaktoria.

Tosin Kiinaan rakennetaan myös uutta hiilivoimaa 520 000 MW verran, minkä vuoksi Kiina on Pariisin ilmastokokouksen mukaisesti sopinut lisäävänsä päästöjään aina vuoteen 2030 saakka. Mitä sen jälkeen tapahtuu, ei ole tiedossa.

Toisaalta Kiinaan päästöt on todettu olevan 20 % enemmän kuin tilastoitu.

Myös Intia rakentaa yli 500 000 MW uutta hiilivoimaa. Yhteensä hiilivoimaa on rakenteilla 1 400 000 MW. Mallimaa Saksakin rakentaa 20 000 MW uutta hiili- ja kaasuvoimalaa.

Voit olla aivan huoleton. Maailmassa tullaan polttamaan joka ainoa öljytippa ja hiilinokare riippumatta täysin mitä mieltä me Suomessa olemme. Ihmisen ahneudella kun ei ole rajoja.

Käyttäjän ingmarforne kuva
Ingmar Forne

Ai jaa?? Siis valhettelijoita ei pidä paljastaa. Selvä.

Käyttäjän ZeiEizh kuva
Juha-Matti Hakala

Siis minäpä paljastan valhettelijan.

"3.4 Tukimekanismien aiheuttamia tavoitekonflikteja

Pelkistäen voidaan todeta, että päästökaupalle rinnakkaiset, uusiutuvaan energiaan kohdennetut tukimekanismit ovat johtaneet ilmaston kannalta epäsuotuisaan kehitykseen. Lisäksi markkinaehtoiset kannustimet, jotka yrittäjyyden kautta tukisivat energiatuotannon teknologista kehitystä ja kannustaisivat energian säästöön, ovat heikentyneet ja tavoitteeksi asetettu eteneminen kohti yhtenäistä koordinoitua eurooppalaista energiaunionia on jäänyt kansallisten disintegraatiopyrkimysten jalkoihin. Perusongelmana on, että kansalliset tuet ja EU-tasoiset päästöoikeusmaksut ovat pahasti ristiriidassa keskenään. Mitä enemmän uusiutuvia energiamuotoja kansallisesti tuetaan, sitä enemmän päästöoikeuksia vapautuu ja sitä halvemmiksi päästöoikeudet muodostuvat. Sitä heikommaksi muodostuu luonnollisesti niiden ohjausvaikutus. Näin sinänsä tehokas ja koko EU-aluetta koskeva integroitu ohjausjärjestelmä (päästöoikeusmarkkinat) on asteittain korvautunut heterogeenisillä ja osin mielivaltaisilla (esimerkiksi eri lobbausryhmien vaikutusvaltaa ilmentävillä) kansallisilla tuilla, jotka usein tulevat sekä kuluttajille että pienille ja keskisuurille yrityksille erityisen kalliiksi samalla, kun tuki ei enää kohdistu ympäristön kannalta tehokkaimpiin teknologisiin ratkaisuihin. "

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen Vastaus kommenttiin #3

Tuo on Ingamrille kerrottu ja linkattu moneen kertaan. Ei Forne ole hakemassa tietoa, vaan oman kieron logiikkansa kautta voittamassa omasta mielestään keskustelua jotta voi leimata kanssakeskustelijan valehtelijaksi. Fornea sylettää kun onnistuimme torppaamaan kunnan tuulivoimasuunnitelmat, ainakin kuusi seitsemästä ja viimeinen odottaa lopullista sinettiä.

Uskon ja toivon, että useimmat sivustaseuraajat näkevät mistä on kyse.

Käyttäjän ingmarforne kuva
Ingmar Forne

Juha-Matti Hakala: Tuossa puhutaan päästöoikeuksista eikä päästöistä. Ne ovat kaksi aivan eri asiaa. Päästöoikeudet eivät sinänsä kerro yhtään mitään varsinaisista päästöistä, koska päästöoikeus ei ehkä käytetä täysimääräisesti loppuun tai sitä ylitetään. Päästöoikeus ei siis kerro mitään varsinaisista päästöistä. Ja kuten alustuksessa otin esille on todettu että (hiilidioksidi) päästöjen kasvu on kaikenkaikkiaan maailmalla taittunut.

Salonen väitti että päästöt lisääntyvät. Eivät lisäänny enää. Johtuu mahdollisesti siitä että maailmalla on rakennettu runsaasti uusiutuvia tuotantolaitoksia. Jos Salosen väite että tuki uusiutuville lisäisi päästöjä, pitäisi paikkaansa, voisi olettaa että ottaen huomioon miten paljon uusituvia on rakennettu viime vuosina maailmalla olisi myös hiilidioksidi päästöt lähteneet hurjaan kasvuun. Näin ei ole tapahtunut. Päästöjen kasvu on sen sijaan tyrehtynyt.
Salonen väitti että raportissa lukee että päästöt lisääntyvät. Ei ole vieläkään löytynyt sellaista kohtaa missä lukisi niin.
Ei ole, vaikka edellisessä blogissani linkkasin siihen raporttiin ja kehoitin kertomaan jos sellaista kohtaa löytyisi.
Salonen ei väittänyt yhtään mitään raportin kirjoituksista päästöoikeuksista. Mutta luulee ilmeisesti että päästöoikeudet ja päästöt ovat yksi ja sama asia.

Toimituksen poiminnat