*

IngmarForne

Lucifer

"Tieteessä on se hyvä puoli, että se on totta riippumatta siitä, uskotko siihen vai et."

-- Neil deGrasse Tyson

 

Lämpöaalto, joka on iskenyt etelä-Eurooppaan viikolla, on saanut nimekseen Lucifer. Kristillisessä teologiassa Lucifer on toinen nimi Saatanalle.

 

5.8.2017 Iltalehti uutisoi ensimmäisistä kuolonuhreista. Italiasta kerrotaan että helle-aallon aiheuttama mutavyöry oli vienyt mennessään nainen ja hänen autonsa. Keski-Italiasta kerrotaan että kaksi vanhusta olivat kuolleet maastopalossa. Muista lähteistä kerrotaan että yhteensä viisi ihmistä olisi menettänyt henkensä helteiden seurauksena.

 

Italiassa sairaalahoidossa on 15-20% tavallista enemmän ihmisiä, kertoo uutistoimisto AFP. Sehän maksaa! Kuka maksaa?

 

Helleaallosta kärsii AFP:n mukaan myös ruokatuotanto. Tuottajat ovat kärsimässä miljarditappioita.

 

1.8.2017 julkaistiin tutkimus, jossa oli peilattu mielipiteitä 38 maassa. Mitä pidettiin suurimpana uhkana? 62% oli sitä mieltä että ISIS oli suurin uhka. Se pidettiin suurimpana uhkana 18 maassa. 61% taas oli sitä mieltä että ilmastonmuutos oli suurin uhka. Suurimpana uhkana sitä pidettiin 13 maassa.

 

Ainakin ennen Trumpin nousua valtaan myös Pentagon oli sitä mieltä että ilmastonmuutos oli suurin uhka Yhdysvaltojen kansalliselle turvallisuudelle. Nyttemmin Trumpin hallinto on kieltänyt ainakin maatalousministeriötä käyttämästä sanonta “ilmastonmuutos”. Ikään kuin se ongelma olisi sillä ratkaistu. Kyllä Trump taitaa sittenkin uskoa että ilmastonmuutos on uhka. Hän ei vaan ymmärrä sitä. Mutta kun se kerran on uhka hän vastasi siihen korottamalla Yhdysvaltojen jo ennestään mittavia puolustusmäärärahoja 53000 miljoonalla dollarilla.

 

2.8.2017 Daily Mail julkaisi uutisen, jonka mukaan kohoavat hiilidioksidipitoisuudet, tulevat  vähentämään proteiinipitoisuuksia tärkeissä leipäviljoissa, kuten riisiissä ja vehnässä. Kun tiettyjä kasveja koeviljeltiin oloissa jossa hiilidioksiidipitoisuus oli korotettu keinotekoisesti saatiin tuloksia joiden pohjalta pystyttiin laskemaan että proteiinin vähennys riisissä olisi 7,6%, vehnässä 7,8%, perunissa 6,4% ja ohrassa peräti 14,6% vuoteen 2050 mennessä. Silloin tämä tulee koskettamaan 150 miljoonaa ihmistä. Tutkimusprojektia on johtanut Harvard University Yhdysvalloissa. Myös Iltalehti uutisoi aiheesta saman päivänä.

 

Eikä proteiinit olleet ainoat ravintoaineet, jotka kokivat kolauksen, kertoi Daily Mail.

 

Satojen laatu siis kärsii kohonneista hiilidioksidipitoisuuksista.

 

5.8.2017 Iltalehti julkaisi uutisen myös toisesta tutkimuksesta. “Jos ilmastonmuutokselle ei tehdä mitään, lämpöaallot tappavat yli 150 000 eurooppalaista vuosisadan lopulla.” Sen lisäksi tutkijat laskivat että vuoden 2050 jälkeen 350 miljoonaa eurooppalaista tulevat kokemaan säiden ääri-ilmiöitä. Keskeisenä keinona hillitä haitallista kehitystä olisi kasvihuonekaasupäästöjen alentaminen. Hiilidioksidi on yksi sellainen.

 

Vain vaivainen 0,5 asteen nousu Intian keskilämpötilassa viimeksi kuluneiden 50 vuoden aikana on lisännyt vähintään sata ihmistä tappavien helleaaltojen määrää lähes 150 prosenttia Intiassa, uutisoi Iltasanomat 8.6.2017. Vuonna 2015 Intiassa helle tappoi 2500 ihmistä.

 

Entäs sitten, saattaa joku ajatella. Intia on niin kaukana. Ei se meitä kosketa. Niin, mutta kun sama ilmiö on iskemässä Eurooppaan. Kyllä ilmastonmuutos tulee vaikuttamaan meihin kaikkiin, vielä lähivuosina. Vaikutus satoihin eteenkin. Eikä nyt ole ainoastaan kyse leipäviljasta. Kahvista voi tulla puutetta. Oluesta voi tulla puutetta, kun ei voi enää kasvattaa humalaa.

 

Sitten on vielä kasvava pakolaisongelma. Jokainen voi mennä saunaan, ja kokeilla kuinka kauan jaksaa olla 45 asteen kuumuudessa. Vettä saa juoda mielensä mukaan. 46 astetta taitaa olla hengenvaarallista sinänsä, joten olkaa varovaisia. Sitten kun ei enää jaksa, ja astuu ovesta ulos, on samalla ryhtynyt ilmastopakolaiseksi. Miettikääpä sitä.

 

5.11.2016 Iltalehden Taloussanomat uutisoi tutkimuksesta, jossa oli tutkittu satoja helsinkiläisten kaupunkisuunnitteluvirastolle lähettämiä kaavoitusta koskevia kommenttikirjeitä. Valtaosa niistä olivat kielteisiä ehdotettuun kaavamuutokseen.

 

Tutkimuksesta kävi ilmi että muutoksia ja rakentamista etupäässä vastustettiin itsekkäin perustein. Ei hävettänyt yhtään vedota omiin etuihin. Vedottiin muka “oman asunnon arvon laskuun, omien näkymien pilaantumiseen tai vain yksinkertaisesti siihen, että ”en halua tätä tähän””.

 

Kuulostaako tutulta?

 

Vaikka Helsingissä ei ollut kyse tuulivoiman vaan asuinrakennusten rakentamisesta, esille nousi melkein samoja verukkeita kun tuulivoiman vastustamisessa.

 

Miksi nyt sitten tuulivoima?

 

Jos suljetaan hiilivoimala, joka tuottaa jatkuvasti hiilidioksidia ilmakehään, ja sen tuotanto korvataan jollakin muulla tuotantotavalla, joka ei syytä ilmakehään hiilidoksidia, niin hiilidioksidipäästöt vähenevät. Tähän pitää pyrkiä, jos mielii välttää ilmaston lämpenemistä, ja siitä johtuvat kuolemat tulevaisuudessa.

 

Voidaan käyttää aurinkovoimaa, tuulivoimaa, ja ydinvoimaa. Ydinvoima tulee ajan myötä niin hirveän kalliiksi, että tulevat sukupolvet, jotka joutuvat ydinvoiman maksumiehiksi, tulevat sydämensä kyllyydestä kiroamaan nykyajan päättäjät, jotka päättivät rakentaa ydinvoimaloita Suomeen. Esimerkki Yhdysvalloista osoittaa että ydinvoimalan jälkihoito tulee maksamaan noin 15,5 kertaa rakennuskustannuksia. Olkiluoto tulee maksamaan 8500 miljoonaa, joten jokainen voi laskea mitä jälkihoito tulee aikanaan maksamaan. Olen kirjoittanut ydinvoimasta aikaisemmin, joten ei nyt siitä sen enempää.

 

Yksi asia kuitenkin. TEPCO, joka omistaa Fukushiman tuhoutuneen ydinvoimalan on kaikessa hiljaisuudessa siirretty Japanin valtion omistukseen, joten nyt sitten kustannukset Fukushiman onnettomuudesta taitavat mennä viime kädessä japanilaisten veronmaksajien piikkiin.

 

Aurinkopaneelit eivät tuota sähköä silloin kun on aivan pimeää. Tuulivoimalat eivät tuota silloin kun on tyyntä. Vastustajat väittävät että tuulivoima tarvitsee säätövoimaa. Se on myytti. Yhtälailla 1600 MW ydinvoimala tarvitsisi säätövoimaa silloin kun se on suljettu vuosihuollon ajaksi. Ei tarvitse. Puuttuva tuotanto korvataan voimalla, joka siirretään muualta linjoja pitkin. Tarvitaan siis siirtolinjoja, joiden kapasiteetti on riittävä.

 

Tämä itsekäs ja edesvastuuton tuulivoiman vastustaminen alkaa näemmä vaatia jopa kuolonuhreja. Myös Euroopassa. Satojen huononeva laatu uhkaa 150 miljoonaa ihmistä, ei nyt nälänhädällä suoranaisesti, mutta proteiinien puutteella kuitenkin.

 

Perussuomalainen puolue vastustavaa tuulivoiman rakentamista Suomeen. Se taitaa olla jopa puolueen virallinen kanta. Perussuomalaiset ilmeisesti kantavat lähimmäisestään huolta. Puolueessa ollaan huolissaan kasvavasta maahanmuutosta, mutta ilmeisesti ei siitä että ihmiset alkavat kupsahtaa ilmastonmuutoksen takia. Jos siitäkin oltaisiin huolissaan ei tuulivoimaa ehkä vastustettaisiin niin ärhäkkäästi. Aamulehti julkaisi muuten 28.7.2017 Perussuomalaisten entisen puheenjohtajan mielipide entisestä puolueestaan. Sen mukaan “Perussuomalaiset on nyt ihmisvastainen puolue”. Hänpä sen sanoi.

 

Lopuksi kahden kilometrin suojaetäisyyden intoilijoille tiedoksi. Korkein Hallinto-Oikeus on päättänyt että 950 metriä riittää. Vuonna 2015.












 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (13 kommenttia)

Käyttäjän ingmarforne kuva
Ingmar Forne

Tässä vaan kommenttien asetus.

Käyttäjän JaliKarjalainen1 kuva
Jali Karjalainen

No olihan liitukaudella 144--65 milj v sitten Välimeren alueella hyvinkin lämmintä eli +50 astettakin että sitten historia toistaa itseään. Että ei se nyt ole mikään ihmeellinen asia

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Miten tasalämpöiset nisäkkäät silloin alueella pärjäsivät?

Käyttäjän JaliKarjalainen1 kuva
Jali Karjalainen

Ilmastohan elää sillai että lämpenee ja sitten tulee kylmä kausi ja ensin meret nousee ja jäät sulaa kun lämpenee ja sitten alkaa jäätyminen ja merenpinnatlaskevat kuten oli 24 000 vuotta sitten kun merenpinta oli jotain 130-120 m nykyistä alempi ja sitten menikin aikaa tuo 24 000 vuotta kun meren pinnat nousi nykyiselle tasolle. Sää alko lämmetä ja jäitä sulaa ja merenpinta alko nousemaan ja aikaa meni 24 000 vuotta meren nykyiseen tasoon

Marko Parkkola

Lucifer oli jumalan ensimmäinen luomistyö erottamaan valon pimeydestä. Eikö Etelä-Euroopassa valo muka kelpaa.

Käyttäjän PaavoVaattovaara kuva
Paavo Vaattovaara

Kun tuolla etelä Euroopassa aurinko helottaa pilvettömältä taivaalta, niin eikö kenellekään ole tullut mieleen, että auringolla on jokin osuus lämpö aallossa. Ilmaston muutosta vain "syyllistetään".

Marko Parkkola

Nyt toistat kolme kertaa: Lämpimät kelit ovat merkki ilmastonmuutoksesta. Kylmät kelit ovat paikallinen sääilmiö.

Käyttäjän JaliKarjalainen1 kuva
Jali Karjalainen

No jos aurinko paistaa 100 milj v niin se nostaa lämpöjä +2 astetta ja sitten pallon akseli muuttuu ja huojunta ja kiertoratakin ja merivirrat kuljettavat lämmintä vettä kun jos kulkevat päiväntasaajan kautta ja mantereet liikkuvat joitakin senttiä puoleen ja toiseen vuodessa

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Olkiluoto tulee maksamaan 8500 miljoonaa, joten jokainen voi laskea mitä jälkihoito tulee aikanaan maksamaan."

Joitakin euroja vuodessa tuo maksaa. Tunnelit jätekapseleille on jo pääosin kaivettu ja kustannukset on maksettu ydinsähkön hinnassa. Kerro nyt mitä ihmettä tuon luolaston vartiointi tulee maksamaan?

Marko Parkkola

Minusta on hullua tuo käyttökelpoisen polttoaineen hautaaminen kuparikapseleissa maaperään. Vähän kun laskisi polttoainetta suoraan mittarista sadevesikaivoon.

Käyttäjän ZeiEizh kuva
Juha-Matti Hakala

Purkukustannuksista.
http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/446123/Ydinvoimal...

Tuulivoima tarvitsee nimenomaan kapasiteettinsa verran säätövoimaa. Ydinvoima ei tarvitse, ydinvoimala tarvitsee varakapasiteettia suurimman yksikön verran.
Eli jos tuulivoimalla Suomessa yritetään tehdä OL3n verran sähköä, kapasiteettia tarvitsee 6000MW. Tällöin myös säätövoimaa tarvitsee tuon 6000MW vs. OL3n 1600MW.
Koska vesivoimaa saadaan Suomessa vain n.3000MW, niin loput on tehtävä jollain poltettavalla. Tämä poltettava on se syy, miksi päästöt ei tuulivoimalla laske. Ns. Energiewende-syndrooma.

Ydinvoimalan huoltotyöt taas ajoitetaan kesään, jolloin varavoimaa ei edes tarvitse juurikaan käynnistää. Sähköntuotannon hyvä ennakoitavuus varmistaavtämän. Tuulivoiman jatkuvan vaihtelun takia esim hiiliturbiineja ei kannata ajaa sammuksiin, vaan kannattaa ajaa niitä täysiä ja myydä tuulivoimalla tuotettu ylijäämä jonnekkin, koska valtio tukee sitä.

Tämä taas tulee kalliimmaksi kuin 10 japanin siivousta ilmastonmuutoksen johdosta. Kuumuus ja vedennousu on paljon pahempi ja kalliimpi kuin Fukushiman säteily, joka siivotaan paljon pienemmäksi kuin Suomen normaali taustasäteily.

Käyttäjän ingmarforne kuva
Ingmar Forne

Vastaus kommentteihin 7 ja 10.

http://ingmarforne.puheenvuoro.uusisuomi.fi/204889...

Saanen huomauttaa että niissä ydinvoiman jälkihoitokustannuksissa johon viittasin oli mukana ainoastaan laitoksen purkukustannukset. Loppusijoitus on sitten kustannus sinänsä.

Jos Juha-Matti Hakala olisi päätelmissään oikeassa ei Suomessa olisi suljettu yhtäkään hiilivoimala viime vuosina. Todellisuus on kuitenkin että niitä on ajettu alas, eikä uusia ole rakenteilla.

Tässä jutussa

http://ingmarforne.puheenvuoro.uusisuomi.fi/239539...

Hakalalla oli erinomaisia vaikeuksia ymmärtää että päästöoikeudet ja päästöt ovat käytännössä aivan eri asioita.

Terveisin

Ingmar Forne

Käyttäjän ZeiEizh kuva
Juha-Matti Hakala

Nää on niin hauskoja. Ad hominemilla yritetään kun ei muuta keksitä.

In 2007, the Nuclear Regulatory Commission declared the decommissioning of Yankee Rowe complete.[10] In total, the cost for decommissioning the plant was $508 million, up from initially estimated $368 million.[11]

Construction of the plant was completed in 1960 at a cost of $39 million. The capital cost was $45 million against an estimated cost of $57 million, according to the engineering consultant Kenneth Nichols, who had been deputy to Leslie Groves on the Manhattan Project.[9] During its 32-year operating history, the Yankee plant generated over 34 billion kilowatt-hours of electricity, and had a lifetime capacity factor of 74%.

39 1960-miljoonaa on noin 300 2007-miljoonaa.
Cf on 74, suomessa yli 90.
Rahaa rahastoon ei kerätä samalla %.
Suomessa rahastossa on jo nyt 2,7miljardia euroa.
Yhdysvalloissa on kalliimpas purkaa koska polttoaineelle tehdään aina oma säilytyspaikka ulos.

Kiinassa ydinvoima lasketaan uusiutuvaksi. Sen takia siellä näyttää paremmalta. Aurinko ja tuuli tuo kapasiteettia, mutta ei sähköä. Sähkön kiinassa hoitaa ydinvoima ja vesivoima.

22 hiilivoimalaa on rakenteilla euroopassa.
Suomessa hiili yritetään vaihtaa puuhun, mikä ei vähennä reaalipäästöjä.
http://energydesk.greenpeace.org/2017/04/11/factch...

Minä en koskaan puhu päästöoikeuksista vaan reaalipäästöistä. Päästöoikeudet on hiukan kusetusta.

Toimituksen poiminnat