Miksi äänestän vasemmistoliittoa vuoden 2011 vaaleissa
Lauantaina 9.4.2011 saattoi paikallisessa seutulehdessä lukea että allekirjoittanut, paikallisesti tunnettu demari, ei aio äänestää omaa puoluettaan käynnissä olevissa eduskuntavaaleissa.
Tämä on aiheuttanut joukon puheluja, jossa toverit ovat kysyneet selitystä moiseen. Seuraavassa sitten meriselitys siihen miksi en aio äänestää demareita näissä eduskunta vaaleissa.
Korostan ensi alkuun etten aio vaihtaa puoluetta.
Jäin työttömäksi syksyllä 2003. Olin työttömänä yhtäjaksoisesti 38 kuukautta. Syksyllä 2004 sain työvoimatoimistosta tiedotteen, jossa kerrottiin että työvoimatoimisto saisi uudet puhelinnumerot ja että puheluista uusiin numeroihin alettaisiin periä ylimääräinen 29,13 centin minuuttimaksu normaalin 8 centin puhelumaksun lisäksi. Muutos astuisi voimaan 7.12.2004.
Normaali minuuttihinta korotettiin näin runsaalla 360 prosentilla. Minkäänlaista selitystä siihen miksi näin tapahtui ei annettu.
Tässä vaiheessa en tehnyt paljoakaan. Kiristelin hampaita ja soitin työvoimatoimistoon niin vähän, kun vaan oli mahdollista.
Sitten sain sattumoisin selville että joku 19.11.2004 oli kannellut tästä törkeästä ylihinnoittelusta eduskunnan oikeusasiamiehelle. Ja että eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaisun mukaan tämä toiminta oli laitonta. Ei ylihinta sinänsä, mutta se että se oli langetettu asiakkaiden, eli työttömien maksettavaksi.
Eduskunnan oikeusasiamies teki ratkaisunsa työhallinnon osalta 22.6.2006. Ratkaisu ei kuitenkaan johtanut muutokseen (sen olen itsekin voinut todeta), koska 28.5.2008 eduskunnan oikeusasiamies laati kirjelmän eri viranomaisille, jossa hän kirjoitti mm. näin:
"Hallintolain 8 §:ssä maksuttomaksi säädetty neuvonta kuuluu hallintolain 2 luvussa säädettyihin hyvän hallinnon perusteisiin."
"Vuoden 2004 alussa voimaan tulleen hallintolain nimenomaisesti edellyttämää neuvonnan maksuttomuuden vaatimusta ei viranomaisissa ilmeisestikään ollut tiedostettu puhelinneuvonnan osalta, koska valta-kunnallisten maksullisten yritys- ja erityispalvelunumeroiden käyttöönotto oli yleistynyt myös jul-
kishallinnossa."
Nevonnan maksuttomuus tarkoittaa tässä edellä kuvaamani ylihintaa, ei normaalia 8 centin minuuttimaksua.
Jo ennen 28.5.2008 olin aloittanut rikoslain tutkimisen. Ennen kuin aloitin tutkia luulin että tässä voisi olla kyseessä varkaus.
Osoittautui että kyseessä on kavallus, mahdollisesti törkeä kavallus.
Rikoslain 28 luku 4 § 2 mom.:
Kavalluksesta tuomitaan myös se, joka anastaa löytämiään tai erehdyksen kautta haltuunsa saamiaan varoja tai muuta irtainta omaisuutta.
Rikoslain 28 luku 5 §:
Jos kavalluksessa
1) kohteena on erittäin arvokas omaisuus tai suuri määrä varoja,
2) aiheutetaan rikoksen uhrille tämän olot huomioon ottaen erityisen tuntuvaa vahinkoa tai
3) rikoksentekijä käyttää hyväkseen erityisen vastuullista asemaansa
ja kavallus on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä kavalluksesta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.
Suuri määrä varoja? Jos lasketaan että 100000 työtöntä soittaa kerran kuukaudessa vuoden aikana viiden minuutin pituisen puhelun, niin ylihinnalla kerätään sen vuoden aikana kokoon runsaat 1,7 miljoonaa euroa. Se on kyllä varsin iso raha, mutta en tiedä onko se niin iso että se vastaa sitä mitä lainsäätäjä on tarkoittanut suurella määrällä varoja.
Kohdassa kaksi pitää muistaa että tämä koskee myös pitkäaikaistyöttömiä, joiden kuukausiansio on noin 500 euroa ennen veroja. Palaan tähän hieman myöhemmin.
Kohdassa kolme voidaan miettiä eikö teleoperaattorilla ole vastuullinen asema. Ja jollei niin ainakin työvoimaministeriöllä, jonka opertaattorin kanssa solmittu sopimus teki tämän ylipäätänsäkin mahdolliseksi.
Luulin myös että nämä ylihinnasta kerätyt varat menivät valtiolle. Eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaisusta 22.6.2006 kävi kuitenkin ilmi että työvoimaministeriö väitti että varat menivät teleoperaattorille. Ihmettelin kuitenkin hieman ettei ratkaisussa kerrottu missään vaiheessa, kuka tämä teleoperaattori oli. Merkillistä ettei sitä kerrottu.
Aloin kirjoittaa tästä asiasta lehdissä. Tähän päivään asti näitä kirjoituksia on kertynyt aika lailla. Tämä on jällen yksi monien joukossa.
Sosialidemokraattien Tarja Filatov oli työvoimaministeri 24.6.2003 - 18.4.2007.
Kansainvälisessä oikeudessa on käytössä periaate, jonka mukaan päällikkö on myös vastuussa alaistensa toimista. Työvoimaministeri on näin ollen ainakin moraalisesti ja poliittisesti vastuussa työvoimaministeriön virkamiehen teleoperaattorin kanssa solmitusta sopimuksesta, joka on mahdollistanut tämän kavalluksen.
Koska minä ja Filatov kuulumme samaan puolueseen kirjoitin puolueeni piirijärjestön hallitukselle tästä. Kirjeeni ei johtanut mihinkään. Se merkittiin tiedoksi vaan. Piiri ei siis halunnut tehdä asialle mitään.
Olen vuosien saatossa puhunut tästä asiasta monien sosialidemokraattisen puolueen kansanedustajien kanssa. Kukaan heistä ei ole tehnyt asialle yhtään mitään. Mutta Filatov valittiin kylläkin eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi vuoden 2007 vaalien jälkeen, ilmeisesti palkinnoksi tästä "hyvästä hallinosta".
18.2.2008 kirjoitin tästä asiasta oikeuskanslerille. Sieltä tuli aikanaan kirje, jossa oli eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaisu vuodelta 2006, ja ilmoitus ettei oikeuskansleri aio tehdä mitään.
27.11.2008 lähetin ministeriölle sähköpostiviestin, jossa pyysin saada tietää kuka oli toiminut ministeriön teleoperaattorina 7.12.2004 ja siitä eteenpäin.
Aika kului ja kun mitään ei ollut kuulunut tammikuussa 2009, soitin ministeriöön. Siitä tuli mielenkiintoinen kokemus, joka hyvinkin voisi olla oman kirjoituksensa arvoinen.
Vastaus kysymykseeni saapui 22.1.2009. Ministeriön virkamies ilmoitti että operaattorina on toiminut Elisa Oyj.
Elisa!!
Elisa oli siis se teleoperaattori, joka oli tehnyt rahaa tällä. Yritys, jonka tytäryhtiö aikoinaan mainosti itseään eri muodoissa mainoksilla, joiden teemana oli lause "Mistä näitä senttejä oikein tulee?"
Tämän jälkeen soitin Elisaan. Ensin sain langan päähän joku alempi juristi, joka kieltäytyi vastuusta. Kun kysyin miten sitten pitäisi menetellä jotta saisi rahansa takaisin, niin vastausta ei saatu. Hyvä on. Totesin sitten juristille että koska hän ei osaa vastata, niin asia on sillä tavalla että hänen työnantajansa ei ole huolehtinut työsopimuslain toisen kappaleen ensimmäisen pykälän mukaisista velvoillisuuksistaan huolehtia siitä että HÄN muuttuneissa olosuhteissa pystyy huolehtimaan työtehtävistään. Kuka on esimies?! (Olen huomannut että kyseinen lainkohta on monessa yhteydessä vallan mainio väline, kun halutaan saada asioihin vauhtia.)
Sain tiedon, ja soitin esimiehelle, joka oli jo hiukan kovempi luu. Ei, mitään kavallusta ei ole tapahtunut. Taas samaan lainkohtaan vedoten kysyin kuka oli hänen esimiehensä. Sitä hän kuitenkin kieltäytyi kertomasta. Puhelu loppui siihen. Esimiehen nimen selvittäminen ei kuitenkaan ollut vaikeata.
Lähetin sitten sähköpostiviestin tälle tuppisuulle ja kerroin mikä on hänen esimiehensä nimi, jonka hän ei ollut halunnut kertoa, ja jätin Elisan sikseen.
Sitten päätin ottaa härkää sarvista, ja 25.4.2009 kirjoitin Tarja Filatoville tästä asiasta. Hän ei ole vastannut.
29.4.2009 tein tästä asiasta toisen kerran rikosilmotuksen. Tällä kertaa törkeästä kavalluksesta.
Rikosilmoituksen tekemisellä on myös puolensa. Näyttää mm. siltä että eräillä rikosilmoituksilla on merkillinen taipumus yksinkertaisesti vain kadota poliisin tietojärjestelmistä.
Kun laissa sanotaan että kavallus on pidettävä törkeänä jos aiheutetaan rikoksen uhrille tämän olot huomioon ottaen erityisen tuntuvaa vahinkoa, suhteutin asian rikosilmoituksessa näin.
"Jos kunkin rikoksen uhrin kohdalla asia suhteutetaan vaikka näin. Pitkäaikaistyöttömälle 29,13 senttiä per minuutti vuonna 2007 oli aivan sama, kuin jos Mikael Lilius vuonna 2007 oman silloisen tulotasonsa nähden olisi maksanut hiukan yli 58 euro minuutissa. Kymmenen minuutin puhelu olisi silloin pitänyt maksaa Liliukselle hieman yli 580 euroa. Liliuksella oli varmaan kyllä rahaa muutenkin oikeastaan mihin vaan, mutta pitkäaikaistyötön joutuu kääntämään jokaisen kolikkonsa monta kertaa ennen kun antaa sen maksuna jostakin. Työttömälle vuonna 2007 3000 kalorin päivittäisestä annoksesta kaupasta ostettuna sai maksaa 2:40-2:70. Pitkäaikaistyöttömälle 2:91 on tavallaan iso raha."
Mikael Lilius oli vuonna 2007 Fortumin toimitusjohtaja. Jos joku on unohtanut.
Molemmat tästä asiasta tekemäni rikosilmoitukset kuitattu toteamuksella ettei mitään rikosta ole tapahtunut. Miksi näin olisi ei ole kerrottu.
14.6.2010 julkaistiin Uutispäivä-Demarissa kansanedustaja Tuula Väätäisen kolumni otsikolla "Demari Light ei riitä". Siinä Väätäinen kirjoitti että SDP:n aatteen voi tiivistää "oikeudenmukaisuuteen ja vastuullisuuteen".
Tämän johdosta lähetin 15.6.2010 kansanedustaja Väätäiselle sähköpostiviestin, jossa kirjoitin mm. seuraavaa. Kopio viestistä meni saman tien puolueen puheenjohtajalle, Jutta Urpilaiselle, ja puolueen sihteerille, Mikael Jungnerille.
"Enää ei SDP edusta oikeudenmukaisuutta ja vastuullisuutta. Sanoilla kylläkin, mutta teot viestittävät vallan muuta."
Perustuslain 118 § kertoo:
"Virkamies vastaa virkatoimiensa lainmukaisuudesta. Hän on myös vastuussa sellaisesta monijäsenisen toimielimen päätöksestä, jota hän on toimielimen jäsenenä kannattanut.
Esittelijä on vastuussa siitä, mitä hänen esittelystään on päätetty, jollei hän ole jättänyt päätökseen eriävää mielipidettään.
Jokaisella, joka on kärsinyt oikeudenloukkauksen tai vahinkoa virkamiehen tai muun julkista tehtävää hoitavan henkilön lainvastaisen toimenpiteen tai laiminlyönnin vuoksi, on oikeus vaatia tämän tuomitsemista rangaistukseen sekä vahingonkorvausta julkisyhteisöltä taikka virkamieheltä tai muulta julkista tehtävää hoitavalta sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään. Tässä tarkoitettua syyteoikeutta ei kuitenkaan ole, jos syyte on perustuslain mukaan käsiteltävä valtakunnanoikeudessa."
Päästäkseen tähän kiinni, pitäisi tietää kuka ministeriön virkamies teki sopimuksen teleopraattorin kanssa. Ja se tieto irtoaa varmasti vasta poliisitutkinnan yhteydessä. Mutta poliisihan kieltäytyy tekemästä mitään.
Kirjoitin myös:
"SDP:n aatteen voi tiivistää oikeudenmukaisuuteen ja vastuullisuuteen."
Vai niin! Se on kyllä ollutta ja mennyttä. Oikeudenmukaisuutta ja vastuullisuutta on silloin kun asiat pannaan kuntoon ja vääryyksiä oikaistaan. Tätä vääryyttä ei kellään ole kuitenkaan aikomustakaan oikaista. Niin luulen.
Rafael Paasio on sanonut: "Sinä päivänä kun puolue unohtaa köyhät, puolue voidaan lakkauttaa."
Se päivä on näköjään tullut. Tästä on tullut puolueessa asia, josta vaietaan, toivoen että se unohtuu.
Minä olen saanut tarpeekseni. Niin tarpeekseni että vakavasti harkitsen olla äänestämättä seuraavissa eduskuntavaaleissa. Ensimmäistä kertaa kolmeenkymmeneen vuoteen.
Minulle, köyhälle, kun ei ole enää oikeudenmukaisia ja vastuullisia poliittisia vaihtoehtoja, jota äänestäisin. Minä luulen että kun vaalit tulevat olen päätynyt siihen että en mene äänestämään. Mitä varten menisin? Oikeudenmukaisuuden takiako? Vai vastuullisuuden takia? Eihän niitä enää ole.
Sitäpaitsi operaattorin tytäryhtiön TV-mainos muistuttaa tästä aika ajoin. "Mistä näitä centtejä oikein tulee?" Joka kerta kun sen näen, ajattelen, että minä kyllä tiedän. Työttömien ylimääräisistä laittomista puhelinmaksuista ne tulee.
Urpilainen ei vastannut tähän, mutta hänen eduskunta-avustajansa vastasi. 21.6.2010. Lyhyt vastaus.
"Olen toimittanut sen puheenjohtaja Urpilaisen tietoon. Samalla laitoin viestisi myös puolueemme toimijoille, jotka toimivat viestintäpolitiikan parissa."
Tästä käy ilmi ettei Urpilainen lue sähköpostinsa itse. Sen tekee hänen eduskunta-avustajansa. Ei mitään uutta. Niin luulinkin jo silloin kun kirjoitin sähköpostitse Tarja Filatoville 25.4.2009. Nyt sain olettamukselleni vahvistusta.
Jaaha, nyt kavalluksesta onkin tullut viestintäpolitiikka. Mihin hävisi oikeudenmukaisuus? Jaa, sehän olikin niin ettei sitä enää ole.
18.7.2010 luen norjalaisessa lehdessä sikäläisen poliisikorkeakoulun professorin haastattelu. Jutun otsikkona on: "Rikkaille ja valtaa omaaville saattaa rikos kannattaa". Professori on sitä mieltä että kaikki eivät ole samanarvoisia lain edessä. Otan artikkelin talteen.
Joopa joo. Kyllä se onnistuu näköjään Suomessakin. Kunhan kavalletaan riittävän vähän, riittävän monelta, riittävän pitkän ajan kuluessa, niin se ei olekaan kavallus, vaan pikemminkin hyvää hallintoa. Rikos kannattaa.
25.10.2010 julkaistaan Uutispäivä-Demarissa juttu jonka otsikkona on "Filatov kannustaa asiakkaita vaatimaan oikeuksiaan".
Saan taas aihetta ajatella kavallusta. Millä tavalla niitä oikeuksia oikein pitää vaatia?
Paljon on ollut puhetta siitä että Kokoomus ja Keskusta ovat viemässä Suomea kohti n.s. tasa-veroa. Tarja Filatov istui SDP:n edustajana n.s. Lintilän työryhmässä, jonka yksimielinen ehdotus oli n.s. media-maksu, vaikka kyseessä olikin juuri sellainen tasa-vero, jonka demarit nyt väittävät vastustavansa. Itse asiassa tarkotuksena oli tasa-verottaa myös niitä jotka eivät televisiota edes omistaneetkaan. Vähän samalla tavalla kun jos perittäisiin autoveroa (auton käyttömaksua) myös niiltä jotka eivät autoa omista.
Nyt Vasemmistoliitto ehdottaa verotusjärjestelmää, jonka pitäisi olla sellainen että kaikki tulot verotetaan progressiivisesti samanlaisella periaatteella. Ei pitäisi olla merkitystä onko kyseessä pääomatulo vai palkkatulo. Kaikki pitää verottaa samalla tavalla. Tähän verrattuna on Sosialidemokraattien verotusehdotuksen erot Keskustan ja Kokoomuksen ehdotuksiin lähinnä kosmeettisia. Se on luokkayhteiskunnalle sopiva verotusehdotus.
Erkki Tuomioja on julkisuudessa kertonut pelkäävänsä luokkayhteiskunnan paluuta. Luokkayhteiskunta on jo täällä. Sen tärkeimpiä tunnusmerkkejä ovat erilaiset verotukselliset etuoikeudet. Joku voi ansaita 90000 euroa verottomana. Työtön maksaa huomattavasti enemmän veroja kuin vastaavan palkkatulon saava työssä käyvä. Vuonna 2003 silloinen valtiovarainministeri Antti Kalliomäki korotti ansiotulovähennystä oikein rutkasti, muistaakseni 39%, mikä alensi työssä käyvien kunnallisverotusta aika paljon. Työttömät ja eläkeläiset eivät saaneet silloin mitään vastaavaa.
Minulle välähtää että on olemassa selvä syy siihen että sosialidemokraattien ehdotus uudeksi verojärjestelmäksi ei kuitenkaan eroa kovin paljon kokoomuksen ja keskustan vastaavasta. On yksinkertaisesti niin että toivotaan että tämä helpottaisi tulevia hallitusneuvotteluja niin että sosialidemokraatit pääsisivät seuraavaan hallitukseen. Mutta samalla on kyllä myyty sielunsakin. Pyrkimys valtaan käy oikeudenmukaisuuden edellä.
Puoluesihteeri Mikael Jungner kirjoittaa verkkopäiväkirjaa verkkolehdessä Uusi Suomi. Blogin osoite on http://mikaeljungner.puheenvuoro.uusisuomi.fi/
17.1.2011 Jungner kirjoitti otsikolla "Suomen kannattaa keskittyä talouteen ja oikeudenmukaisuuteen".
Kirjoitin asiasta kommentin. Käytiin seuraava keskustelu:
17.1.2011 15:14 Ingmar Forne
Jos demarit todellakin haluavat keskittyä oikeudenmukaisuuteen, haluaisin tietää miten Mikael Jungner aikoo huolehtia siitä että ne työttömät, joiden puheluista työvoimatoimistoihin alettiin 7.12.2004 alkaen periä huomattava ylihinta - minkä eduskunnan oikeusasiamies sittemmin totesi laittomaksi - saisivat rahansa takaisin.
Rikoslaissa sanotaan:
"Joka anastaa hallussaan olevia varoja tai muuta irtainta omaisuutta, on tuomittava kavalluksesta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi kuudeksi kuukaudeksi.
Kavalluksesta tuomitaan myös se, joka anastaa löytämiään tai erehdyksen kautta haltuunsa saamiaan varoja tai muuta irtainta omaisuutta."
Nähdäkseni kyse on siis kavalluksesta.
Kavaltaja on kyllä tiedossa. Ja jollei Jungner sitä tiedä, hän voi kysyä Tarja Filatovilta, joka oli vastaava työvoimaministeri 2004.
Nämä rahat menivät ministeriön käyttämälle operaattorille. Operaattori on kavaltaja.
Mutta kun demarit eivät edes halua keskustella koko asiasta. Ja kun demarit eivät pysty tai eivät halua tätä asiaa hoitaa, niin miten Jungner luulee että joku voi uskoa että demarit sitten pystyvät hoitamaan joitkin suurempia kysymyksiä - kuten valtakunnan asiat?
17.1.2011 15:45 Mikael Jungner
Oudolta kuulostaa. Nyt lienee korjattu? Eikö rahaa saanut takaisin pyytämällä?
20.1.2011 13:40 Ingmar Forne
Vastaus tähän: "Oudolta kuulostaa. Nyt lienee korjattu? Eikö rahaa saanut takaisin pyytämällä?"
Ei ole korjattu!
Operaattorin kaksi lakimiestä olivat sitä mieltä että mitään laitonta ei ole tapahtunut.
Tehtyäni asiasta kaksi rikosilmoitusta lopputulos näistä oli molemmissa tapauksissa se, että viranomainen ilmoitti lyhyesti ja ytimekkäästi, ettei mitään rikosta ole tapahtunut.
Kirjoitin asiasta puolueen puheenjohtajalle, Jutta Urpilaiselle 15.6.2010. Hän ei vastannut, mutta "avustaja" vastasi, että "Samalla laitoin viestisi myös puolueemme toimijoille, jotka toimivat viestintäpolitiikan parissa".
Oikeus näyttää siis olevan sama kuin viestintäpolitiikka!
Urpilaisen kantaa odotan vieläkin, enkä usko että sitä saan koskaan nähdä.
Mitään ei ole saatu takaisin. Ja tämä ei koske ainoastaan minua. Meitä on varmaan kymmeniä tuhansia, jotka ovat joutuneet tämän kavalluksen uhreiksi. Kaikille näille pitäisi saada oikeutta.
17.1.2011 16:21 Matti Kopra
Miksi Mikael kierrät päivänselvää asiaa? Kyse on systemaattisesta, valtionhallinnon toteuttamasta petoksesta! Vai että pyytämällä? Tyhjän saa köyhä pyytämättäkin.
Tämä asennoitumisesi nimimerkin tuskaan osoittaa, että on turha äänestää kolmen koplaa eli demareita, kokkareita sekä kepuleita. Sama laulu jatkuu myös vaalien jälkeen!
Nyt on tilanne sellainen että olen pitkän aikaa halunnut saada oikeutta puolueelta joka nyt käy vaaleihion sanoen haluavansa puolustaa oikeudenmukaisuutta. En ole saanut oikeutta eikä oikeudenmukaisuutta. Nyt minulla on jotain, jota puolue kovasti haluaa. Ääni vaaleissa. Mutta kun nyt ollaan unohdettu köyhät eikä ole haluttu antaa minulle - ja kymmenille tuhansille muille työttömille - oikeutta, niin voidaan myös unohtaa että saa minun ääneni näissä vaaleissa.
Kun olen perusteellisesti harkinnut olen tullut siihen tulokseen että äänestämättä jättäminen olisi kuitenkin huono ratkaisi. Joten tulen äänestämään vaalipäivänä. Mutta en äänestä demareita.
Jos joku vielä tämän jälkeen ei ymmärrä minkä takia minä näissä eduskuntavaaleissa aion äänestää Vasemmistoliittoa, niin en voi sille mitään. En pysty sitä paremmin selittämään.
-- Seuraava teksti on lisätty 17.9.2011 --
Kuinka suurista rahoista on kysymys.
Tarkka laskelma ei ole mahdollista tehdä niiden tietojen pohjalta mitä minulla on, mutta eräänlainen suuntaa antava laskelma kylläkin. Kansaneläkelaitokseen soitetaan kuukadessa 75000 kertaa, ja jokainen puhelu kestää keskimäärin kaksi minuuttia. Aion laskelmissani lähteä siitä että työvoimatoimistoihin soitetaan kuukaudessa 50000 kertaa, mikä ei liene mahdoton ajatus ottaen huomioon työttömien määrän. Aion lähteä siitä että vain puolet näistä puheluista tulevat kännykkäliittymistä. Luulen attä tämä on alakanttiin. Olkoon sitten niin.
Monilla ei tänä päivänä olekaan muuta liittymää kuin kännykkäliittymää. Joissakin osissa maata ei kiinteää liittymää ole edes olemassakaan enää. Operaattorit keräävät puhelinlangat rullalle ja sanovat että kännykällä saa luvan tulla toimeen. Jopa silloinkin kun osottautuu että kännykkäyhteys toimii huonosti, tai ei ollenkaan. Aion myös pysyä kahden minuutin kestossa.Tällöin saadaan:
25000 x 2 x 5,9 centtiä = 870250 centtiä
25000 x 2 x 16,9 centtiä = 7140250 centtiä
50000 x 1 x 8,21 centtiä = 3370205 centtiä
Yhteensä 11380705 centiä eli hieman yli 113800 euroa kuukaudessa. Vuodessa se tekee 1365000 euroa. Jos laskee että tämä on ollut käynnissä koko vuoden 2005, 2006, 2007, 2208, 2009 ja 2010 on operaattorin kassaan kilahtanut mainittuina vuosina yhteensä noin 8,2 miljoonaa, joka koostuu työvoimatoimistoihin soitteneiden maksamista hallintolain vastaisista ylimääräisistä puhelinmaksuista.
Tammikuussa 2011 113800 euroa lisää.
Helmikuussa 2011 113800 euroa lisää.
jne.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Äänesi meni jo!
Puolueesi sloganin mukaan: "So what?"
Luin ja tämän päivän eduskuntakeskustelun valossa tämä pätkä jutustasi on tosi ajankohtainen. Itse toivon jo, että vihreät ja vasemmestolaiset lähtisivät pois hallituksesta:
"Nyt Vasemmistoliitto ehdottaa verotusjärjestelmää, jonka pitäisi olla sellainen että kaikki tulot verotetaan progressiivisesti samanlaisella periaatteella. Ei pitäisi olla merkitystä onko kyseessä pääomatulo vai palkkatulo. Kaikki pitää verottaa samalla tavalla. Tähän verrattuna on Sosialidemokraattien verotusehdotuksen erot Keskustan ja Kokoomuksen ehdotuksiin lähinnä kosmeettisia. Se on luokkayhteiskunnalle sopiva verotusehdotus.
Erkki Tuomioja on julkisuudessa kertonut pelkäävänsä luokkayhteiskunnan paluuta. Luokkayhteiskunta on jo täällä. Sen tärkeimpiä tunnusmerkkejä ovat erilaiset verotukselliset etuoikeudet. Joku voi ansaita 90000 euroa verottomana. Työtön maksaa huomattavasti enemmän veroja kuin vastaavan palkkatulon saava työssä käyvä. Vuonna 2003 silloinen valtiovarainministeri Antti Kalliomäki korotti ansiotulovähennystä oikein rutkasti, muistaakseni 39%, mikä alensi työssä käyvien kunnallisverotusta aika paljon. Työttömät ja eläkeläiset eivät saaneet silloin mitään vastaavaa.
Minulle välähtää että on olemassa selvä syy siihen että sosialidemokraattien ehdotus uudeksi verojärjestelmäksi ei kuitenkaan eroa kovin paljon kokoomuksen ja keskustan vastaavasta. On yksinkertaisesti niin että toivotaan että tämä helpottaisi tulevia hallitusneuvotteluja niin että sosialidemokraatit pääsisivät seuraavaan hallitukseen. Mutta samalla on kyllä myyty sielunsakin. Pyrkimys valtaan käy oikeudenmukaisuuden edellä."
Ingmar,
No jopa oli tarina. Hyvin kuvaavaa, että vastuullinen ei vastaa, siis Filatov, jonka vastuulla on johtamansa ministeriön tekemät sopimukset.
Koko juttu haisee, ja pahalle. Haisee korruptiolle. Elisan kanssa sopimuksen tehnyt virkamies lienee saanut voitelurahan tai muita etuja. Yrititkö muuten selvittää kenen virkamiehen alaisuuteen kuuluvat TE-keskuksen, vai oliko silloin työvoimatoimisto, asiat ja sitä kautta selvittää sopimuksen allekirjoittajan nimi?
Tämä juttu olisi tutkivalle journalistille hyvä jutun aihe, jos niitä enää maastamme löytyy. Ai niin, Voima-lehti voisi kiinnostua, he tekevät tutkivaa journalismia, ja MOT:in porukka, silloin juttu saisi ainakin julkisuutta.
Kiitos vastauksesta.
Harmi ettei Karpo tee ohjelmaansa enää. Mutta tuo kirjoituksesi on niin perinpohjainen, että sen voisi meilata ainakin MOT:n toimitukseen, ties vaikka nappaisi. Olet nimittäin todellakin oikealla asialla ja tuollainen työttömillä rahastus yksityisen piikkiin lienee väärinkäytösten jäävuoren huippu.
edit. Silminnäkijä-ohjelma on myös sellainen, johon tekstisi kannattaisi meilata.

Kommentoi 7 kommenttia